maanantai 12. syyskuuta 2016

Väri

Väri on auringosta tai muusta valonlähteestä tulevaa aaltomuotoista sähkömagneettista säteilyä eli valoa. Jokaistavärisävyä vastaa oma aallonpituus.


Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Väri

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Neljäs viikko kesätöissä

Neljännellä viikolla laitettii mersu maalaus kuntoon, vietiin roskia kaatopaikalle ja siivottiin halli kuntoon. 

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kolmas viikko kesätöissä

Tällä viikolla eli juhannus viikolla tuli jälleen hiottua niitä puskureita ja lokareita, mutta mersuun on saatu hiomaväriä pintaan ja se valmistuu kovaa vauhtia. Tällä viikolla sen pitäisi valmistautua loppuun asti, koska tämä maalaamo jää kesälomalle kuukaudeksi.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Toinen viikko kesätöissä

Tällä viikolla olen taas päässyt hiomaan lokareita ja puskureita, mutta tänne tuli myös yksi mersu, joka on ollut pääosin minun hommaani hioa ja kitata sitä. Se olisi tarkoitus saada valmiiksi ennen juhannusta, mutta se varmaan viivästyy vähän aikataulustaan.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen viikko kesätöissä

Hain kesäksi töihin kummisetäni automaalaamoon ja pääsin sinne kuukaudeksi. Ensimmäisellä viikolla tuli enimmäkseen siivottua paikkoja ja järjesteltyä niitä. Mutta pääsin myös hiomaan parit puskurit ja lokarit. Valitettavasti niistä en muistanut ottaa kuvia, mutta ehkä ensiviikolla. Työpäiväni ovat kestäneet 8-15.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Ensimmäinen vuosi pintakäsittelijänä

Olen tehnyt tänä vuonna tosipaljon pohjustustöitä, jonka takia olen oppinut tosi paljon kittaamisesta ja hiomakarkeuksista. Olen myös päässyt ruiskulla maalaamaan. Se on ollut erittäin mukavaa. Jauhemaalaustakin on tullut kokeiltua. Menen myös kesätöihin automaalaamoon, joten tulen oppimaan myös kesällä näitä asioita. Omasta mielestäni olen valinnut juuri oikean alan. 

Olen tänään työstänyt harjotus lokaria. Siihen on tehty lommot vasaralla ja ne ovat kitattu umpeen. Nyt niihin olisi tarkoitus tehdä paikka maalaus vesiohenteisella maalilla, jonka jälkeen ne häivytetään lakalla.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Korkeapaine ruisku


Opiskelimme tänään korkeapaine ruiskun käyttöä ja huoltamista.
Letkut pitäisi vaihtaa puolenvuoden välein. Ruiskussa liipasimen alla letkussa on suutin, joka olisi hyvä vaihtaa jokasen maalauksen jälkeen. Eikä ne edes maksa paljoa.
Ruisku olisi hyvä pestä heti maalauksen jälkeen, koska maali lähtee vielä helposti irti. Säästät paljon aikaa sillä.
Korkeapaine ruiskussa on myös toinen suodatin, joka sijaitsee rungossa ja sitä kutsutaan runko suodattimeksi.



tiistai 9. helmikuuta 2016

Kemia ryhmätyö

Kitti sisältää polyesteri
Maali/lakat sisältää tinneriä. Ärsyttävä, haitallinen
Pesuaineet sisältää asetonia. Ärsyttävä
Liuotinet/ohenteet sisältää asetonia. Ärsyttävä, haitallinen

torstai 4. helmikuuta 2016

Koulussa käynti

Lähiaikoina meille on tullut paljon huomautuksia myöhästelemisistä ja joskus jopa poissaoloista. 
Kysymys: Miksi valitsi tämän alan, jos ei käy koulussa?
Itseäni kiinnostaa erittäin paljon tämä ala. Eihän aina vain pysty tulemaan ajoissa, mutta niissä tapauksissa ilmoitetaan myöhästymisestä. Itse yritän aina pysy aikataulussa mukana

tiistai 26. tammikuuta 2016

Teoriaa

Tämän päivän teoriassa puhuimme 2k-pumpuista, korkeapaineruiskuista ja hajoitusilmaruiskuista. Miten nämä toimivat ja mikä näistä olisi paras käyttää. Puhuimme myös niiden hinnoista.

maanantai 18. tammikuuta 2016

maanantai 11. tammikuuta 2016

Tehtäviä

1. Jodi: I, Rauta: Fe, Nikkeli: Ni, Hopea: Ag, Sinkki: Zn, Molybdeeni: Mo, Tina: Sn, Kloori:Cl, Platina:Pt, Kromi: Cr, Hiili: C, Happi: O, Typpi: N, Rikki: S, Koboltti: Co

2. C: Hiili, Ag: Hopea, Au: Kulta, I: Jodi, Ti:Titaani, Zn: Sinkki, Cr: Kromi, Mg: Magnesium, Al: Alumiini; Fe: Rauta, N: Typpi, Co:Koboltti, Pt: Platina, U: Uraani, H:Vety, Ca: Kalsium,
Cu: Kupari, O: Happi, S: Rikki, Cl: Kloori, Sn: Tina, He: Helium, Ni: Nikkeli, Na: Natrium

3. Minkä eri alkuaineen reagoidessa seuraavat yhdisteet ovat syntyneet?

    Natriumoksidi: natrium+happi
    Ammoniumkloridi: typpi+vety+kloori
    Kalsiumkarbonaatti: kalsium+hiili+happi
    Suolahappo: vety+kloori
    Etikkahappo: hiili+vety+happi
    Etanoli: hiili+vety+happi
    Titaanioksidi: titaani+happi
    Ruokasuola: natrium+kloori
    Rikkihapppo: vety+rikki+happi
    Sokeri: hiili+vety+happi

4.a) Rauta (alkuaine)
   b) Messinki (seos)
   c) Ruokasuola (yhdiste)
   d) Merivesi (seos)
   e) Titaani (alkuaine)
   f) Etanoli (seos)
   g) Ilma (yhdiste)
   h) Pronssi (yhdiste)
   i) Hiilidioksidi (yhdiste)
   j) Teräs (seos)
   k) Sokeri (seos)
   l) Korukulta (yhdiste)
  m) Koruhopea (yhdiste)
  n) Hanavesi (seos)
  o) Suolavesi (seos)
  p) Tina (alkuaine)
  q) Platina (alkuaine)

5. Yhdisteitä: vesi, ruokasuola, häkä, etikka, happo, salmiakki, sokeri, marmori, hanavesi

6. Seoksia: pronssi, hopea, messinki, merivesi, korukulta, hanavesi

7. Metallien ominaisuuksia: sähkönjohtokyky, lämmönjohtokyky, muokattavuus, korkea sulamispiste, metallikiilto

8. Ruostumaton teräs: Rauta+kromi (enemmän kuin 10%)

9. Yhdiste: on kahdesta tai useammasta keskenään reagoivasta alkuaineesta koostuva aine.
   
    Seos: on vähintään kahden aineen muodostama yhdistelmä, jonka seoskomponentit eivät ole       kemiallisesti sitoutuneet toisiinsa yhdisteeksi.

10. Alkuaineita tunnetaan vain n.120 ja erilaisia materiaaleja on kuitenkin lukematon määrä. Miksi?

Kaikkia alkuaineita ei ole vielä löydetty/keksitty.

11. Mistä maali seokset koostuvat?

Sideaine+liuotin+väriaine(pigmentti)+lisäaineet